torstai 26. maaliskuuta 2009

Tampere kuplii viikonloppuna, mutta me emme

Katastrofi ei ole paikalla viikonloppuna Tampere kuplii-festareilla.
Olemme liian köyhiä.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Mielenterveysongelma-pienlehdestä ilmestyi arvostelu kvaak.fi:ssä.

maanantai 15. syyskuuta 2008

Loppuunmyyty.
Eilen lähti viimeinen lehti punkkupulloineen.

Kiitoksia yleisesti kaikille ja erityisesti niille jotka ostivat Mielenterveysongelman.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Viimeisiä viedään

Kohta alkaa uusi festaripäivä ja jännityksellä odotamme kuka ostaa viimeisen mielenterveysongelman ja saa itsellensä punkkupullon.
Mediaseksittömiksi meillä on mennyt aika hyvin.

Iltapäiväksi pitää keksiä jotain kummaa.

lauantai 13. syyskuuta 2008

Antoisa päivä

Ensimmäinen festaripäivä ohi (allekirjoittaneelta, muut jatkavat viellä) ja 50 pienlehdestä on jäljellä enää viisi eli kiirus tulee huomenna jos haluaa itsellensä sen.
Hieno ilta oli. Juotavaa ja karaokea, muuta tarvitsekkaan.

Nummi kiittää ja kuittaa

Festivaalit alkakoon!

Vuoden mediaseksittömin pienkustantamo Katastrofikustannus juhlii tänään synttäreitään ja neljännen antologiansa ulostamista Helsingin sarjakuvafestareilla.
"Mielenterveysongelma"-pienlehteä on saatavilla pieni painos ja viimeisen pienlehden ostaja saa kaupanpäällisiksi punkkupullon.
salasana jolla saa alennuksen pienlehdestä on :
"suora ja huoleton"-alennus


Hyvää festariviikonloppua kaikille!

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Mielenterveysongelman tilausohjeet :

Lähetä oma nimesi ja osoitetietosi katastrofikustannus@gmail.com:iin niin saat tilinumeromme ja kun maksusuoritus näkyy niin sarjakuva lähtee sinulle. Hintaa antologialla on 5 €.